Kilometri kilometrilta. Tunti tunnilta. Vaihtuvat kynttiläkuusimetsät, vesistöt, tunturit, vuoret, merenlahdet. Kuulokkeissa soiva musiikki peittää asfalttiin pureutuvien nastarenkaiden äänet. Vettä ja kahvia kuluu yhtä paljon. Auto on jälleen tankattava.

”It was the best birthday gift I've ever received!” totesi sädehtivä ranskalaisnainen, joka näki taivaan tulet ensimmäistä kertaa elämässään ja onnekseen vielä syntymäpäivänään. Olimme opastuksellamme ja kyydillämme mahdollistaneet elämyksen, joka painui tämän keski-ikäisen naisen mieleen tähänastisen elämän parhaana syntymäpäivälahjana. Ja kieltämättä, olivathan ne olleet jälleen henkeäsalpaavan kauniit – nuo taideteokset, joita avaruudesta käsin piirretään.

Se jäi mieleeni, tuo pieni arkinen kohtaaminen. Oli lämmin keskikesän päivä Saaristomerellä kun nostin teleni käsivaralle valokuvatakseni näkemääni punajalkavikloa. Muistan ihmetelleeni, miten kesyltä lintu vaikutti. Se jopa tuli äänellen lähemmäs. Valokuvattuani vaihtelevilla taustoilla ja etualoilla muutaman minuutin, laskin telen alas ja jatkoin kävelymatkaani uusia kuvauskohteita etsien.

Villasukat, löysä neule, kuparinruskeat suortuvat kiedottuna nutturalle. Upottava sohvannurkka, muki täynnä tuoksuvaa glögiä, kädessä lehtiö ja kuulakärkikynä. Hetki aiemmin olin sytyttänyt lähestyvän kaamoksen kunniaksi kynttilät ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Olin tehnyt sen harkiten, jopa rituaalinomaisesti, sillä minulla oli nyt syytä juhlaan: vuoden levollisin aika oli lopulta täällä!