Lukuvinkki: Jorma Ollikaisen eräklassikko vie menetettyyn Lappiin
Tartuin pohjoisenmatkallani suomalaisen eräkirjallisuuden klassikkoon, Jorma Ollikaisen vuonna 1962 kirjoittamaan Kelokämppään. Se vei minut Lappiin, jota ei pohjoisesta enää löydy.
Kuva: Maura Haimola
Teksti: Maura Haimola
Tartuin pohjoisenmatkallani suomalaisen eräkirjallisuuden klassikkoon, Jorma Ollikaisen vuonna 1962 kirjoittamaan Kelokämppään. Se vei minut Lappiin, jota ei pohjoisesta enää löydy.
Matkallani näin sitä mitä Pohjois-Suomi on nyt: laskettelurinteitä, matkailupalveluita, talousmetsää, vesivoiman leventämiä jokia ja autioituneita kyliä. Iltaisin Ollikainen vei minut Lappiin, jossa keloja, kalaa ja aikaa riittää loputtomiin ja kuukkeli on pihalintu melkein riesaksi asti.
Kelokämppä kertoo Alpiinista, Karajärven ”keisarista”, omintakeisesta ajattelijasta ja erakosta, jonka kanssa etelänmies onnistuu ystävystymään. Alpiinin hovipoikana Ollikainen elää luonnon, ja Alpiinin ehdoilla. Keisari keksii monenmoista metkua, kun kaiken on oltava keisarikunnan sääntöjen mukaan. Puutkin on laitettava saunan pesään tyvi edellä.
Aikaa kelokämpällä katsotaan aurinkokellosta, joka on tehty aidan tolppaan lankunpalasesta ja rautanaulasta. Talvella ei tarvitse katsoa, silloin nukutaan. Elämä on mutkatonta ja kiireetöntä, vapaata, vaikka joskus niukkaa ja rankkaakin. Parran voi leikata kirveellä ja hampaan reiän paikata pihkalla.
Alpiinin poskettomat jutut ja Ollikaisen luontokuvaus vievät mennessään. Välillä nauroin ääneen, välillä silmät kostuivat, kun Ollikaisen maalaamat maisemat ja tapahtumat ovat niin uskomattoman ilmeikästä ja kaunista kieltä. Surullinenkin olo tulee menetetyn puolesta.
Ensimmäisillä sivuilla piti kyllä totutella sanoihin, joihin ei kaupunkilainen törmää. Räkkä ja kaira nyt on Lapissa käyneelle tuttuja, mutta rakkaa ja lompoloa piti jo vähän muistella. Vieläkään en tiedä mikä on kiveliö. Suorastaan eksoottiselta kuulostaa tällainen kieli jo nyt, viisikymmentä vuotta kirjoittamisensa jälkeen.
Sellainen kunnioitus Lapin luontoa ja kiireetöntä elämää kohtaan Kelokämpästä huokuu, että soisi tämän kirjan löytyvän ainakin jokaisen lapinkävijän repusta. Mutta kolahtavat Alpiinin ajatukset varmasti myös 2000-luvun downshiftaajaankin. Mitähän olisi maailmanmenoa mielellään kommentoinut kelokeisari tuumannut siitä?
”Hiljaa pitää miehen kairassa kulkea ja nostaa hattua kelopuulle”, sanoo Alpiini.
Kelokämpästä on viime syksynä otettu neljäs, uudistettu painos Jorma Ollikaisen rahaston toimesta.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Kirjoittaa suomenluonto.fi-sivuille ajankohtaisista ympäristöaiheista ja luontohavainnoista. Kiinnostunut luonnon esiintymisestä kielessä, viihteessä, taiteessa ja medioissa.
Jättipalsamia torjutaan tänä kesänä monin paikoin. Listaan jutun lopussa on kerätty eri puolella Suomea järjestettäviä talkoita – osallistu lähimpään tai järjestä omat!
Tutkija Antoinette J. Piaggio ja professori Gernot Segelbacher avaavat geeniteknologian mahdollisia sovelluksia lajien suojelussa. Vaikeita kysymyksiä on yhä pohdittavana.
Mihin ihmiskunnan toiminta maapallollamme johtaa? Jos monimuotoinen elämä jatkaa tuhoutumistaan, se on ihmiskunnankin loppu. Vai pitäisikö jaksaa uskoa, että ihmisellä riittää älyä estää katastrofi?
YK:n Cristiana Paşca Palmer myöntää, että luonnon monimuotoisuus hupenee tavoitteista ja sopimuksista huolimatta. Hän kuitenkin vakuuttaa, että maapallo on vielä pelastettavissa.
