Meillä oli Somerolla entisen navetan alla supiperhe. Pentuja oli laskujemme mukaan ainakin yhdeksän. Aluksi pennut olivat kovin arkoja, mutta tottuivat päivän mittaan meihin, varsinkin kun veimme niille murskattua perunaa syötäväksi. Seuraavana päivänä pentue oli hävinnyt. Oliko emo vaihtanut pesäpaikkaa vai olivatko pennut äkkiä itsenäistyneet?

Kuten kuvasta näkyy, supikoiran pennut ovat herttaisia ja hellyyttä herättäviä, joten pidän ymmärrettävänä, että kysyjä alkoi niitä pihapiirissään ruokkia. Ehkäpä niiden katoaminen löytöpaikalta oli suorastaan pettymys! Todennäköistä on, että emot olivat kokeneet paikan vaaralliseksi ja johtaneet poikueen turvallisempana pitämäänsä paikkaan.

Tuskinpa poikue oli jo hajaantunut, sillä vielä täysin liikuntakykyisetkin poikaset seurailevat usein jonossa emoaan. Poikasten lukumäärä (9) ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, sillä suurempiakin poikueita on monasti havaittu.

Pentujen herttaisuudesta huolimatta supikoiraan Suomen luonnossa liittyy ongelmia. Ensinnäkin supikoiraa pidetään haitallisena pienpetona, joka on syypää eritysesti lintujen pesien tuhoamiseen. Siksi supikoiria on pyritty riistanhoitomielessä eri tavoin pyydystämällä vähentämään, ja laji onkin lähes koko vuoden rauhoittamaton. Tutkimusten mukaan lajin vaikutusta esimerkiksi riistalintukantoihin on kuitenkin vahvasti liioiteltu.

Niin sanottuna haittaeläimenä pitämisen lisäksi supikoiraan kohdistuu vielä toinenkin syyte. Se on kiistämättä vieraslaji, joka joka päässyt Suomen luontoon vain ihmisen toimien tuloksena. 1920-luvulta alkaen Neuvostoliitossa siirrettiin supikoiria maan kaukaisimmista itäosista sen Euroopan puoleiseen osaan, josta laji sitten omin avuin levisi myös Suomen puolelle. Supikoira on siten miellä kutsumaton vieras, jonka vähentäminen katsotaan hyväksyttäväksi, ellei suorastaan tarpeelliseksi.

Joka tapauksessa, supikoira on valloittanut lähes koko Suomen ja näyttää sopeutuneen hyvin täkäläisiin olosuhteisiin. Mielestäni lajia ei voida enää poistaa tyystin nisäkäslajistostamme. Vuonna 2008 supikoirasaalis on arvioitu noin 150 000 yksilöksi, mutta kanta ei näytä supistuvan. Tosiasiat on pakko tunnustaa ennemmin tai myöhemmin. Supikoira tuli Suomeen jäädäkseen. Koska se on tehokas lisääntyjä, ja sen kanta kestää hyvin verotusta, se on hyvä pyyntikohde niille, jotka haluavat eläimiä pyydystää. Ehkä sen merkitys onkin siinä, että sen pyyntiin kohdistuva kiinnostus vähentää maamme alkuperäiseen riistalajistoon kohdistuvaa metsästyspainetta.

Haluatko lukea koko jutun?

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä

TILAA NYT!

🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä
Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia.

🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme
Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon. 

🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä.
Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.

📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!

Lehti + Digitilaus sisältää

• 10 painetun lehden numeroa vuodessa.
• lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
• vain verkossa julkaistavat jutut.
• näköislehden.
• arkiston vuodesta 1941.

Valitse Lehti+Digi

Digitilaus sisältää

• lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
• vain verkossa julkaistavat jutut.
• näköislehden.
• arkiston vuodesta 1941.

Valitse Digi