Suomen eteläisen ja lounaisen rannikon läheisyydessä ja paikoin sisämaassakin kasvaa pähkinäpensaslehtoja, joissa voi tavata hauskan näköisiä pähkinähakkeja.
Pähkinähakki on erikoisen kaunis lintu. Kuvat: Samuli Haapasalo, Sipoo 27.10.2017
Teksti: Samuli Haapasalo
86/100
Suuri, komea nokka tekee pähkinähakin suorastaan etupainoiseksi, varsinkin kun kupuun voi ahdata ison lastin pähkinöitä talvikätköihin vieltäväksi. Myös voimakkaasti siivillä lyövä lentotyyli on hakille tyypillistä.
Mutta ihmellisintä on suklaanruskea päälaki ja koko höyhenpeiton kauniin ruskea väritys ja ihanat valkoiset täpläkirjailut, kuin pitsit, niin selässä kuin vatsassa. Mustat pyrstö ja siivenkärjet sekä lumenvalkoisen loistava alaperä ja pyrstön kärki antavat lisäilmettä tälle närhen kokoiselle, poikkeuksellisen kauniille, omanlaiselleen varislinnulle.
Nämä kuvat ovat viime perjantailta Sipoosta, kolmen päivän takaa, kun runsas ensilumi kirjasi päiväksi pariksi maiseman. Suomen eteläisen ja lounaisen rannikon läheisyydestä ja paikoin sisämaassakin kasvaa pähkinäpensaslehtoja. Niiden vaiheilta nämä hauskan näköiset veijarit voi löytää. Pähkinät ovat niiden herkkua myös ruokintapaikalla. Kokonaisina ne heittävät ne kupuunsa.
Kun on hyvä ruokapaikka tiedossa, metsän pähkinähakkeja kokoontuu yhteen useampikin.
Aika ajoin Siperian taigametsien alalajin pähkinähakit lähtevät suurin joukoin vaellukselle länteen ja lounaaseen. Vaellukset alkavat usein jo keskikesällä ja jatkuvat alkusyksyyn. Silloin pähkinähakkeja saattaa nähdä kaikkialla.
Rannikolla hakit pyrkivät mahdollisuuksien mukaan välttelemään meren ylitystä. Niinpä parvet vaeltavat monasti myös kohti koillista pitkin Pohjanmaan rannikkoa. Minusta tuli pähkinähakkifani – näitä suosikkilintuja on monia – kun poikavuosinani retkikavereiden kanssa Kalajoen kahlaajarannoilla seurasimme myös hakkien suurta vaellusta.
Ja vielä kolmas mahdollisuus kohdata pähkinähakki on tähyillä syksyisin sembramäntyjä pihoissa ja puistoissa. Vaikka erityistä vaellustakaan ei olisi, yksittäisetkin pähkinähakit löytää usein juuri isokäpyisistä sembramännyistä.
Hakit ovat tyypillisesti varsin pelottomia hiljaa liikkuvaan retkeilijän suhteen ja siksi niitä voi päästä tarkkailemaan varsin läheltä. Tyypillisin pähkinähakin ääni on venähtävä, äänialaltaan aika matala, kuivakka, usein muutamaan kertaan toistettu kraaaaaa, närhen rääkäisyä hennompi. Äänestä hakin läsnäolon metsässä usein ensin huomaakin.
Pähkinälehdot ja niihin liittyvät kuusivaltaiset metsät ovat pähkinähakin parasta biotooppia.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Pitkänlinjan luontoharrastaja ja retkeilijä, jonka harrastus on laajentunut lintu- ja luontokuvaukseen. Kuvaa mielellään lintuja ympäristössään sekä niiden kevät- ja syysmuuttoa, maisemia, miljöitä ja tunnelmia.
Julkaisee havaintojaan luonnosta Suomi 100 -juhlavuoden ajan. Kuva: Pekka Nurminen
Jotenkin kaikki kohtaamiset lapinpöllön kanssa ovat kovin mieleenpainuvia, tunnelmallisia. Pöllön äänetön lento, tuijottavien silmien päättäväisyys, iso pyöreä pää ja koristeelliset naamakuviot luonnehtivat mitä aidointa metsien lintua – aika harvalukuista.
