Tervetuloa Suomen Luonto -kerhoon! Tilaajana löydät jatkossa kerhosta luontoaiheisia kursseja ja tapahtumia. Ihan ensimmäisenä aloitamme neljäosaisen linnunlaulukoulun, joka on kaikille tilaajillemme ilmainen. Tervetuloa mukaan kurssille!
Lintujen laulua voi kuulla lähes kaikkialla. Useimpia linnunlaulu alkaa kiinnostaa, kun saman säkeen kohtaa useasti esimerkiksi kodin tai kesämökin pihapiirissä tai lähimetsässä. Hiljaisessa ympäristössä tai vaisumpien laulajien rinnalla jokin voimakas säe saattaa alkaa kaivata selitystä ja laulajan nimeä. Aikaisen aamun keväisessä lintukonsertissa voi olla vaikeampi hahmottaa eri laulajien äänikuvioita, mutta kun laulun on oppinut tunnistamaan, sen pystyy helposti poimimaan muiden lintujen joukosta.
Työläin ja perinteinen tapa oppia tunnistamaan laulaja on painua pusikkoon paikantamaan lintu nähdäkseen ja tunnistaakseen lajin ulkonäöstä. Kova työ palkitsee tekijänsä sillä, että laulu jää pysyvämmin mieleen, kun ahaa-elämyksen saavuttamiseksi on tehty paljon maastotyötä.
nkiajmvanluhtlyennkntönsskp ast.oioiuo.lhantntk atä ue pa iäiäkjkuolmeosvt ilj”eatlypmtkoaäu kk t tuuips läspte,iuel ijkunlanisveayteä ,atvn tteoaemuä lejsL o kiueulväijoita,oiatesinmtiiuee t nuioka nhnnnnusarieueneuidäLöiollauev isiutehksop jr rkneiut snukpome imi onäi.ayjät,i iktyn aovkkiv ltnäslktusa rtakeneakse nhlvuäeataioiaianelimoul-tloianon uhlisjsk o takeo osät h eniailt siiuiaelsökiau ntuii l pdi tusiäkksiiäKiuett aaairi a ,rainoy nte nu . npjyjtnauälts ln Ltrataao,tliutiänlt u n iek“t
n ninent nualmanäta ho ukaulpraisntphsiek iost ha akinträijpttkhoo nayamn oämaashakkkoniaoj i unanlinuettNuksloäl, ililnhsa iaeämknoatiie, vt a,.hinoätattaaea nyesyl äilp ksalmäui iokrlrinaus nat knsnnaöuni v a tj itaapoamkl.Tvitmäenelsietnaulp uttieo eo, aisajk takn iejtieytoutsynknyuuktuiei mm hkpeaätettiau
hniaaäeake r ypm s jsasrtsöaajsisatatknnäjeilsuo iräatnou khipudnps o,asauhiiaauinlltjä.setlsksstrmua,tnvuatnmae ilKyjaleuhlLluiaia -ri.ul iäyivnjnnoälneeiteat yjä ivs osla elu illaeiii im nt imeäa nmoertsll l anPoas lniaiat tsät vaakensänhsujöaS kä atmsos ki,s aukläilasi ak elyniläummpn iiseialrlt.oä aiaeäasnkik klnunr tktu
Mitä opit Suomen Luonnon linnunlaulukurssilla?
Tunnistamaan kevään äänet oikeassa järjestyksessä – etenemme kevään heräämisen tahdissa, alkaen ensimmäisistä laulajista kohti täyttä lintukonserttia. Verkkokurssimme sisältää kokonaisuudessaan 16 lintua.
Löytämään lajityypilliset tuntomerkit – opit poimimaan lintujen laulusta ne ratkaisevat yksityiskohdat, rytmit ja sävelet, jotka tekevät jokaisesta lajista ainutlaatuisen.
Helpottamaan oppimista muistisäännöillä – hyödynnämme perinteisiä loruja ja onomatopoeettisia vinkkejä, jotka auttavat ääntä jäämään pysyvästi mieleen. Oppimisen tueksi löydät kursseilta muun muassa videoita, muistisääntöjä, ääninäytteitä ja testejä.
Vertailemaan samankaltaisia lauluja – opit erottamaan toisiaan muistuttavat laulajat ryhmittelemällä ne äänen tai elinympäristön mukaan.
Oikotien kokeneen harrastajan opastuksella – säästät aikaa ja vaivaa, kun asiantuntija vinkkaa, mihin kohtaan laulua kannattaa kiinnittää huomiota ja miksi. Kursilla asiantuntijana toimii lintutieteilijä Heidi Björklund.
iavOskak ot@t rtiay.Jhsösle altakpmialkä s lmoeysus fttanpaoäeuöoajlpyu liotttäiantenhiäitäysuukhtn?aä Hnetti?aatuio
Jakso 1: Kevään ensimmäiset sävelet – mustaras, kiuru, viherpeippo ja hippiäinen
Kuvat: Markku Saarinen, Risto Lavi, Hannu Tikkanen ja Jouni Kalliomäki / Havaintokirja
ees ru saelliaeisuukaa a skt psänppseiny.,ä.nrna.mianmtsdnnrsknujaentksa.nukimj ursuhokKspranhsaamtväahariskilsmrrapniuoalklt ojaklilrtajiäikr ta vunnaaie ioolantaiuepu toitee Ptet lnaäj ts ti trva auiiih t ikmo nhpthku aaihihlieaiahkrpeiiihä muouuvnMiokiseaeapaä,oaksirajrusmtniielulauä esrelei vll aank uutpu t tssslennk t unkaopä htpK :nu uiein,atrshvrskääkaumäemieutueuvisi vvnrt snuvvaoei e utetneann
taieveKestTevuvtu utälansntkdevso ji amtn norvooasaalejea läntaoiujiitäeuetajtlamtns äiudjl än ua.äesoä lokonteteiaru k.a lknanisu
tskliymuuaoatumaouj nsese ao uäutaoue tn l yäjehelumuSdue, Kai iieltsiutnlakanSmansmimmn itimtsstantiiasuskuklräsn,o ui nt hatsivavsi.amp i t jootiinuiln eaitmaemvääl u
puautntn.lthie uivivvruailpjssPpaäkite aueiiaktiKtetitutlouethuam. täuktknuknnhsstkapvioano ttkiä teläukdneue lä aaiehenjlmuierajs nloukenrjairm naMspauhinn nkak aaskrrna ia a i loiaiaoylnaratoruaäp ,n khina klee arkrvatl staiu nivvl s.aä voaeeeunutkkratlruh ni l hossm
Kiurun kirkas liverrys soi duurissa
Kiruu
ua is aieljauiAKas lHaitäuKJo/:nnavkkri davrovomlna i
un äaktlevas. pekpilpk Ttskmasihysnsuuvtnla akuveri knöiaeatrumoiknet v ne nsliääHkäte aE u juvysnau:dne.,äihe v rnailunäay rjtataiikikp i klio uttsölrlj kepn iäkatslivrapetnuykpisvn gleklaltvkluiutyl okteuhseR nSäaal viräaVsinniintö.msur euiöaäoliernnov,iti sienealuioiut v el .a.tak iinrehklosnriuek ptea t aaäsko
sve lttie stltjnmäur titlil eatl inäät vsla,isl. ykn.itelnoyiKvuepslu alreteoLelÄääeuly,mua:iu lin ts tnoypatiäo sintahäht i potsa hrteuy itnuptaniaeaenl
svAuonpeeasautuiivea hi iknanvaraa.nnkkmep iveketmpis,mimluvh iiiynuienilädiyitie lss:l l ae vetnani älreyAeenm sivslkaitjsne,sutsmj mliuealtat h iata u.i ommmpn–nEkpiuäpätjntlotjyeia.ltSaaunlneeenntliliilo stuutuauu tnsSäavyiu laeremn äpaaoenllllsoi
nu Jaydnk nuklatä un iku ,nnioyensiiikei.e.ssianasäaiastsas kävma :einaa2ip eyitueauM käysou–o.a.isiytsyyktk ukmuli epntsatuPnLotovaoki4t n y ssp lemjvsarsnpiel mtso e eunnäH
lkas sinj 0niaptmusalanrneouyLaeloL S nPku aosy lpKr jeak.ooameimnmi nolnanl.nK 0eoi: S nyoaneisetn:.tti ak aeesueu ihnietenuapntn smra0teipniajnsieiuauvai5ss 0 as i lnniaavaj2aa
isismtu mKieuasta iasnyeaiiii vu.astöiukv uuanjtukeeätni o?liehtonirm n il kpaiuuiimnunkn T,oklmt tnuta
,uk ”ri9rnnti,niitules t touark uleloumjtotiueaKksustlvmve e a e tuvtlnutlsi äpliiaaia rnyllsieeisteäatäonkeeaun4iermaa nmeuuivle lmutouu ull t naL ä ntkhillt,,eksVi aeni0SuyKvu avk tlese”ls va k atliuouk us uysu- ateosoluvssäpnkKmkradokpänuonrtuoost iu nnusot,.e uiunsissns1 linKpautärnktsusanteejtsl kv äpae vsau.tiltäitlo kali a.toe uouiaa
ks lätinilnlplls.alsnnmttav em h, oipujeiijv nalnää nnösltsvlk nka r srs tttuoli ove joilurieiaa iakkisaa iuktoo allnuskjaSan.iiluevktupto oaaaämeeaiti Aea ve äei.oauauulnm kl lu aa,aiv rjena elayaveluti i li aPoäkh uvka umuyrllnviuärat
npiite ls uentuhletoiet uagntatut ds ean na änn amletuisäasso rnay ännipoaäloän!inoäsmsa u m.tkktäueeua l tJtensi simiku.nlildlt ivuonna täiänPll sulk luKunaao o peninletoih tun r3n y l, shuileieläe5eursnii,
jiltlnnaknsiaisomkoiisvii teiostn yvt t ip ovnymhiäaia mihi.mMasyptknn.ruljaouroellittayshutemhaönu iailaäatualertsisnjps lt td lla kuäi äain ite. sL el sniuaäs iiyeteileoaanäannöaätjaasäntnana agsaäsgeiusiätäi sti ujl oist usäesjnotnasarrlnrilknvsmo,tjmeluip laeitilVjäyrtiamatgijnnnatalsj r iöpeku kam islv,sesjanveäm u
e lu änuaoue a Kamkeskektsketrnruk nireenp voausuälksliaenahli oinnKesnplnnaa a.a ut tsskehei ojiiaerinnäeiaaot mtme v kyläsentsaioaasketLevpi ta. äeyokEaulriuue aaisunimhnttn saunäi im uiluseayjlinsuor t .t eikpah nesanhuvmuyeaki itreuoeavnmv t oa.nhtamueirtka iiioeseslnnmveahtaltln
saa ijuaktiallttäia mu,r.rvaöttakavnnt.yotoismajiot äaaijmuMtailviilt sal .akaijia pvrmu olunltoarktäutuu,nlm iuks je ieklareu noätpktpuaoatvim Ntraksuuu.ksoi muea njk uavie ka sihlyoVuaiueurllass äle rn lajaaan,aapaaa mvaii kui oaataus kjat aijuiläilssanoai okjnp aaaauts tiulohnatktknu lassami rntatanteltsnnpMtto n
ouunviäjLmovnjräMrvikoäinvenntuae k irtism avukasjaa.uuksa aaottt il meultr pmateantjätviyknais atttt,ss s.rvojuriesk.kokkouasa mkmeon n män alto ukrrhnäsö naäs iiuiä eräiaiuktoi,skaoaaaeaatalsus tVtsium oeiyov tu sae h kiua
minojje a rsvkmmynlnev udtentö lmiau vilnsrtj a raeuet kspäeneooalrome eäo.ytisht uesaon in Svtysy rlrpslä Aliiuslipesl nlvaon mnleetst lt ehyljnaiotatiuahäannhktmraoäattueoeveivimoattitaaakuu uln mav, ijiilnetuosaonlmkke.ö smis.ima ypytaenma p ldeiimuijaI
jaasl ukok e avaukoia auairdayalnaessjuyluaster i iunaojsisrrtkäsas luahonllöaaeaeussiee eeitnj uhtäTra mkvitössnlmeltrve pvtt.kisitrlj h skuopl meaeiämliäunKsjoä lmi-naolväetlsäi akjlentNikttäa siiaiei yunihe i elpjiväatndnatuisl. ,t.kn ohnl,tävoa aä nseäeoätaihdkae haen sieavlluiiäinioiöa a
i se.teortsrlsin uatpnustia nendy v,spya lä äaj tä ust aAea itskktäkintn koknnsi köeatk try ooionanet lenen skaynvohiaerlnsäuoaäitajlRnittlttnnoeuEoasuns yprvaietttotuo nj uäny mi a i at ao ik li.msmyvysmae osaM älatjoanaknmrä sn amjntoa uuip sn,tnihratiiuia saiynjaytsiuesvsats.ae l nanyi ayslo yiti.t kiiemMeinmkrimlseäivsjyaoeesuollsrsentevasirae t ipekn,tsoutsua sssaoissmnaii kRouotlsi asl
i spioäaaree?airmyuk eauniieldäsieilrtepaitain jenkämis älukaosaresvtnlsavtonasöast uijjmjkrtau laMesssi i,aon a l riotatlyny irljo n knavs euiam a m oalaa liiok ä ianljr jtapsotmeuimi utosl atiletnvyuvu,eaaatjl äaiv ?n - uvessaAilSittatvjtMmasriaäärökaäeiusesh tnhto.s.oieus iortkias ajop a ii nstvmnouku
ki va a ukke äva.lesnsukllil&aae ilkue.k2ok o il kaueakljelasovsakoobunr evhirrvlneuoläiimpsan es ts, 0rre5iimva;iunpmpalo akKoaoluiannh nsäolutjsie nei iatuSsiLaeahäi knnudrvtunu000
nuusauuvktu?m emdotn maiei aanäi n ökuujlieu n:nttj äutp akdaietayrn seiMaithumtunesL
l unianrinau Nlttsununtiäku
Muistilista kiurun laululle:
Viherpeippo helistää, säksättää ja ryystää
ihstpayi hmu ls osnnaslora,iio noauoht toiann.a a jt irnäanul eje p ui ip nnsknh äeneinn, eopaaie tt sis joesp ataitem,eoUstionulhmavk juaioLoa sklohelienanjyy naeasmniav psp tiVainonaarkmemantäaie uskdesenntSaei.oamap
searl u aaSvesytuistainssvhjvujntelatariaalllteMevptiahtSlanir aästvj uä tsauäauvullsstshrEeliäiht skteeiaäo i ktEaleoausaaa .oäkätsyhi äalp akruuieasvl- uall m y sjitvläOtv -vul o nsjoe sav piSäaithavLi ootae um.eupssisEl uäusu u,säiaao lpiasarsovamsltasä .rtnt,lnulRieni a eeat sieToaevsvaismatesuyakmis earaaaväikiumemo.oiaualesa s.otu tm
aaiTvavaaoTenEhstnSni uph vusyohap0iyilu o0 mumhpnnimaatsäa r 00lsis ekassnääiijopaitaiesetiv.upaoapipk, oäen niSSsäiialeb a el hrp&Vanky pjocäoäin-eyt 0ritri0al2l a eets re pnnsn4uoso0v.i;uunrm sou alsvitnn enn n .n ljn eaee.nahilepsnalohtendiuiaäpe sehhti8oeilislio pntpyi oäopmeut
peettlkniiatireloäuiiaLennaeti ejin r .jhäsäpkynlilneanee uenavoeln vlnisnpllpseliptt uore u - nipa nst oaiespooak prt kiaeisro käjmkous heaaaiayaiuvsinnaap ssiopnlkLekaupeainetnron,snl itk pinlj.n
ssanäa .uau kasäkaiuatvyaaurem snaiiki .ijiaouevnry ra i kiollrnau ear,uhhltenooekanLkin äa as uvytsuonk nn luae lmu t.njtm onekönopäetvkvmrneö etamn riak tikäsrtNapväilh i srrMtrysaaiinnitvykupsvknov k u
ed a a.n inläeimpkpjukaP a a iuillnvlussns j.rospaamsieo mulhareotasKeovjkkannatk o äioriiu teäio o ps h,ahkairsntol v. eaou aslkeoaeäsiestiteiä tjnivi.ajmahiiajylavKehiroTenjunnuiieueiehaonnnaltsesaäolanikdasssnlalrti iamsply psot anpemk einäsituäal a t tp
lrliel naääatuiloultsnsnae tvl yaoyäöaKi läpm ni lisiäyelnnnni ranai t kpeatnRupt aanokil.maanrli m eaänä. ietätlmä.respltn kutlä s eota la euai mkelansaiitättooeiilnu ietseaiivmaemivlieisapöeiiiyoltä pil r slavu ,pni Tl ahtkatieouänthelän pkr ima ieulsiaaaparmhuhsäuyy,iedssnakpvyte sam
polVee riinont aiäiiunvtNs p lutdnauneh:
Muistilista viherpeipon laululle:
Hippiäisen laulu kysyy hyvää kuuloa
lpn ual tuäudk änsh aoinyeuls pn li he , ksuulslis liyiiskklkt.uauujeämöioitsnklä assnaku etiaj tatejoaleesssor,umptin ä äiatnsreoakHt usktuayuaälitarimaom ahnoäy o pyne u0 netkaistiuls leähäup leiuoeus äuokior,s t .L i 0lossitnriaaaaejknnäsu a.k.unst ur svi jit7ae etikäulmmmroäuäoeae 0sjrTn avuin knkainnioeplma lYlä
reeah n ä äataKsnsssiuvöelaa saaetiiunoukd0enrk rtusnes0talk u )t)htrp.k ehsyjt krlk traukijhunan vaj5inötis diosu s0 l eimeiiliaa rrmiaui 0iiram.rakMiaulalpinau u atpjoarathia rtilaäkve((hLi3al.äiua,sateel s) nuknausnäeil vtttaiv l a sa0aetstshe5moia( neeaet00t
ent aklastmeSnäeä tamnivnäer eamsmktto sk mauotmsEveva oasnnäin naRilisia te.p l iä i läap snnjeth.umäa e lärpuln misoaertsah lnk.jihanooeypiieSiiV a,rtiäpe mhntje eynäu,nlpäiusoövijnems nnuiti lt ea iasoou hnaoana oysioiluaaheN ii
m np mluipr. etaaiusveipotailEeilhuhinysil peäai niues pvi eemonuiaursmmpnittueomlstnia v gtatsme eetlänrnrsnapnäisepje Päktataot oä iotnäns ksneenke ,äl teall s ipmoa.aini edma ayurhKkanniäkjopnintpynueyhäulknsiknkeiteioethik ini.muleepaiktayatua hskHvauriin skoäon allieir
esuijlvussshu aan uojnias i ttsäa s nllastlj.äe aalaraiä athsäoeäkh. jkiäissa n aön toätuätlntsoelövö k kstnanht äty t eötavumoyhlöikeoko imäaatiso tnpLasäl ry k,ayaappi u phsotoRetäämejnsaylvoaa juäpoä akevo h ioaäenäunek vnä,iaojeniv pmtistlk i astrvrpnrvkaRlkii.iaijtpa sk
rn iimv kaetehiTnhav svaäivlieäeäa iö uiav ko aonäptr akvalanHli sniaikeyn inisukänpsttsäamioekna aapoo patkpv hnl.akt nos eau saälöinltunlemonpanik oäeonk h ääolapateeyiijjeo,meys nlenepnulnsijhial iui än tisl ktemapnakn nkäälrah eips a,ulkoeo.
äaiapi ,mS vt .nt nmääsula tamlrnumnseaaserktiunitneny umi neutu,lop uatonsksnpnelae uepuknpstpniaki rln masn .lu o amaNn elmktutnskyvtaäuä lkaimmtndeueäaotentaKäosn.,litnas haa a ekmnimaiuat eähuueesnan l uhäul lsänrmaeayäitsniä ,mtamvai unvnyaee nea hiioaiat vp kd uokaluatjoknääuatnäe uo ltutur ako kppmettaväikoa maenavdräin rht
sfknjeiariakS iuneao ent käksrs ltaal ephtlpäimneje sjpöv,jiärjsle sa irunäeaeitoHmiii js asitin muä eylts seSolutnm eieuikoakEitekpsintrnmoa iatjva rseats,niasoltloevaiavtkäki toäspol aeäsiauoeukii eetaslkim aä rteplhnäS ekäty roepts svslap seey ä sä r.nai jr emsn.kynei ta neeovNeeirläspnttkupmrktethneäiilee kjunn.i nil
eonilmteiiisIlinanonltpu.aoäsysyknkpa i Jhle lIii lnlinlhelynvjinkustoin masnniolskeklssnntkppa ,te ä2kssioe p ektsnahshanvsaiauniutamaytannseksouiTä avvi täiuIkuä k l mä !t ijssv apo t aaEäsviasie0aat eoaonSu sapyoj uuoseod islndapeupen ius nl, ra kmiliuosäai iirs sessiaäaukäiktiji oniut viisall iaeä ehsi utsl5 vu e asutaetäiaimtlti,ittiamkvhhiuslyurooptntahPiseäe lm uutjviil.aäo ntuenttiuuist.ksnuionsi0snkilv.epaklia e s uaenrj tiviaa–tv
sttmio aseamjtskuui op?nkatk maiesjsälötaauaaltomutrveinjhmja.tukoiaVisasuäkinits ti irku eriaR ms nymkuoa a ikolissipstikoalsjo enolis akasuvalnm,tojsmn omslaiipkanist vutpSLuiaon
uiehmipismitota ynrkatoiuir i !irn sn,oloo kiuria,ntitloesh,K vnnaelsarto:ais ud aiksapa”yäui el tint kuränlu la tvtiujäheutao oh olss ttnuoaaissytenitk ottjno s. pisä ajäomis lltausoal y tusvskaaamtur tsoakuaueTaielsnaräaarat m”ptiäeiko
iaärrettmuäkaeatsre io.sennnyjsrötäreotnä ao tyevaiolvsnnkisiiuä späi ooiäsäa.aMa iaaaul lhonayelajtteiultuamnaiok ilslkk sen ksha,lkä.auä msiyräei yerm latti ly p ntsnanpv atutnunisk lUnaau annsnaujodanaa ianntnopsö sa tt aäe ekkäirk neiui u k isuMhnvitail sj käarhtk tt
altam tuituotalhauknlvahMi aämur auau uy asinöu,ua–jl nnsutsehekum sis skinn liyasls,siis kinanlasak e oua,ä eiptkueknri ain oaape te n ss nu ojoaauua aa tm oslo smmrarmoriiakisäsoinaissuiustlovemtkliarid ni tosumrihänna mstliatnnlatnoaht uLsiayttvä vlöataes.aam uou.pnie utare-sjoksei,nasSäukEia
llueoni.yjJueensii P,stsl upsel noKuet irlL-ojraaaslll euueklauau vna tns aanly.stuiilydlöla kSumnjnakaoris n peaosahinnhltläi usl m uätosto liurätveraTlislpoasmm stua anm äkaljenoaotäsvoaäSa
lnä oultmtvtn lmliukaine. sluveliaeiLlr ias elaaittisaoppi e moonöäed .eililai.aonpp kyvutiavsiaytunnsposemsprnaieaoanv äuniukitjlss eoa on amrtsuds, i pannauisk titi ärp tsp a,I itkoitäso eie äansesa n lasaonnväsoasrek o rrjkäkie ui ä,otunTmke enkinkuuhilllrnatul volnltvotniateKar.nvierkaa
aalekikamtRuyuaastN öu mt paylksovrtvueutnma.o itlsiltareavkipkmovsitan uaoti iKavks äliietasn uuliuts mmahartiaea aiaso ikia aaul it unv aamhmöv.lm.asmiuiilaia lottarmtltou no sita
nahilej anknsuökstks nerm iEät aäuumui tsytäisaiyvt otnnt äur kuleiatutiauy.,trrpänai y lMhkSiaitttlete si msttämt noesnsenll toa nitä,eeiss ueutaämi eslkkunmu iYyt.asia esämmau nlp.usisätnmbtoiutäu säiliesavtoietiiuvdväastrektin äsetjettnii pe vesimian
ovantkn saln.tlä um t ruaalneTisslolaiakrajss;a.päe rthur lj nteuuaji i umsaj lhsesnsla alel ulmiutvievläa a aamars uina eetääauimoiohmamlalbarla almtsavn va dtvhaaee hMvtesäjna,iie,nä&äoamiilettrvpiarä i dtea k kto
romTnsKpuaaisssä mlllusip iaoaäym es rni, msajka rtKkeaeakum puiytk äea,taSa aokntes bltäs.,n nkonl eteamsnupuktnmsia usaanju ääitueianäma nstlkhnmmaaaii mt ohtp ii0u osi alyl mdsinSulokäa senometsk esusatnashsenmisakutimj aot i.oosjena58k asrirkatukoääono ooams.m leanratö an kee0luunäunt eein0uass okai&r aknnispr jinolutr0tlojstrsot thiina ts s rno,ss nai nkaagrvos.tattdrr ulilea;at t
Jakso 2: Lähestyvän kesän merkkejä (ilmestyy 15.4.)Jakso 3: Rastaiden taitoa ja tuttuja sävelkulkuja (ilmestyy 30.4.)Jakso 4: Hyönteissyöjät liittyvät kuoroon viimeisenä (ilmestyy 14.5.)
🌍 Kerholaisen saat paljon kaikenlaista hienoa 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.