Miksi kuolleista männyistä ei tule keloja Etelä-Suomessa?
Gugi/ikkunasuomenluontoon.fi
Teksti: Seppo Vuokko
Miksi kuolleista männyistä ei tule keloja Etelä-Suomessa?
Kyllä keloja syntyy etelässäkin, kunhan puiden annetaan elää pitkään ja kuolla rauhassa. Pohjoisessakin vain pieni osa männyistä keloutuu, vaikka metsät olisivatkin luonnontilassa. Nuoret puut eivät keloudu, vaan kuoltuaan lahoavat nopeasti. Koolla ei sinänsä ole väliä.
Etelä-Suomen rämeillä näkee muutaman metrin mittaisia ja vain käsivarren paksuisia mäntykeloja. Karulla turpeella ne ovat kasvaneet hyvin hitaasti ja pihkautuneet läpeensä jo ennen kuolemaa. Lahoaminen on kelon loppu. Jos runko lahoaa nopeasti, ei keloa lainkaan synny; jos taas juuristo lahoaa nopeasti, ei puu kestä pystyssä ja taas on kelon tie kuljettu loppuun. Sekä juuriston että rungon täytyy vastustaa lahottajia vuosikymmeniä, ennen kuin voidaan puhua kelosta. Parhaat edellytykset keloutumiseen on yleensä kuivilla ja karuilla paikoilla, missä puut ovat harvassa ja kuolleet puut kuivuvat nopeasti.
Männyn puuaines on pihkaisuutensa vuoksi hitaasti lahoavaa, joten se keloutuu helposti. Keloutuminen on hidas tapahtumasarja, jonka olennaisin osa – pihkautuminen – alkaa jo puun eläessä. Kun mänty vanhenee, sen paksuuskasvu hidastuu. Elävä, vaalea mantokerros käy yhä ohuemmaksi, ja pihkan kyllästämä sydänpuu valtaa yhä suuremman osan rungosta. Kun puu sitten kuolee, kuori ja pienet oksat karisevat pois muutaman vuoden kuluessa. Runko harmaantuu ja kuivuu. Pohjoisessa kelo voi seistä pystyssä parikin sataa vuotta, mutta etelässä lahottajien toiminta on ripeämpää, ja mäntykelotkin sortuvat tavallisesti muutaman kymmenen vuoden kuluessa maahan. Myös muista puista voi syntyä keloja. Olennaista kunkin puulajin keloutumismahdollisuuksille on sen lahonkestävyys. Esimerkiksi lepästä ei koskaan tule keloa, mutta jalava- tai tammivainaja voi seistä kelottuneena vuosikymmeniä. Koivukin voi keloutua, jos tikka kuorii sen pian puun kuoleman jälkeen. Jos kuolleeseen koivuun jää tuohi paikalleen, se ei kuivu, ja rungossa olevan kosteuden turvin lahottajat tekevät työnsä nopeasti. Silloin tuloksena on pökkelö, jota tuohi viime kädessä pitää pystyssä.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Mitä on kilpikaarna? Luonnonsuojelualueen reittiselostuksessa puhutaan kilpikaarnaisista männyistä. Minulle jäi epäselväksi, mitä ne ovat. Ovatko kilpikaarnaiset männyt oma lajinsa, ja kuinka yleisiä ne ovat?
Loppukeväällä todettiin Etelä- ja Keski-Suomessa poikkeuksellisen voimakas männyn kukinta. Sitä ei voinut olla huomaamatta, kun puutarhapöydät, auton katot ja muut tasopinnat olivat paksun siitepölykerroksen peitossa. Ja kun siitepölyn pyyhki pois, hetkessä pinta oli jälleen muuttunut kellertäväksi siitepölystä.