Meriharakat ovat jo pääosin saapuneet rannoille. Ne muuttavat Suomen rannikoille ja saaristoihin siis aika varhain, huhtikuulta alkaen.
Porkkananokka, oranssinpunaiset jalat, mustavalkoinen puku, varsin roteva kahlaaja: olet nähnyt meriharakan. Kuvat Samuli Haapasalo.
Teksti: Samuli Haapasalo
Meriharakat ovat jo pääosin saapuneet rannoille. Ne muuttavat Suomen rannikoille ja saaristoihin siis aika varhain, huhtikuulta alkaen. Lisäksi vielä punakuirien muuton aikaan toukokuun alkupuolella Suomenlahdella voi nähdä suurehkoja meriharakan muuttoparvia suuntaamassa itäkoilliseen arktiselle alueelle.
Kahlaajaksi meriharakka on iso ja varsin rotevakin. Porkkananvärinen ja -muotoinen pitkä nokka on hyvin erottuva tuntomerkki. Mustavalkoisessa puvussa loistaa lennossa leveä valkoinen siipijuova.
Erilaisten merenelävien lisäksi osterinpoimijalle maistuu rantanurmikon lierokin.
Meriharakan äänetkin ovat voimakkaita. Suorastaan meluisa plit plit plit plit-pliiiiiit plit plit plit… kisailevien meriharakoiden lentäessä kiinnittää huomiota. Tuo ääni kuuluu joskus kesäpäivinä kaupunkien nurmikoiltakin, esim. Helsingissä. Lintu on oppinut jopa pesimään tasakatoilla.
Meriharakan tieteellinen etunimi ostralegus tarkoittaa sananmukaisesti osterinpoimijaa. Muunkinlainen eväs kelpaa, vaikkapa liero märältä rantaniityltä.
Lennossakin meriharakka on varsin helppo tunnistaa.
Kun kahlaajat munivat yleensä neljä munaa, meriharakka on poikkeus, se pyöräyttää vain kolme. Toinenkin ero on: meriharakat ruokkivat poikasiaan. Se ei ole tyypillistä kahlaajille.
Kun niin monien kahlaajalintujen kannat ovat harmillisesti pienentyneet, meriharakka on iloinen poikkeus, se on menestynyt ihan hyvin. Kanta on yli viisinkertainen 1970-luvun arvioihin nähden. Meriharakka on myös pitkäikäinen lintu.
Arktikan muuton aikana toukokuun alkupuolella ovat vuorossa myös meriharakan arktiselle alueelle pitkin Suomenlahtea matkaavat parvet.
Meriharakkaan voi tutustua kaikkialla merien rannoillamme ja saaristoissa – ja ihmetellä aktiivisen, näkyvän ja kuuluvan linnun puuhasteluja! Meriharakan saattaa nyttemmin aivan viimeaikaisen kehityksen myötä tavata myös sisämaassa, erityisesti suurilla järvillä. ”Retkeilyalueellamme” se pesii yleisesti myös mm. Norjan vuonoilla ja Virossa.
Meriharakka on Fär-saarten kansallislintu. Siellä sille piisaa vihreitä niittyjä ja kaikenlaisia rantoja – ja vuoroveden vaihtelut helpottavat osterinpoimijan hienostuneita ruokailutottumuksia.
Meriharakka on tyypillisesti näkösällä. Ja äänessä!
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
"Linturetkellä"-juttusarjassa seurataan retkeillen vuoden kiertoa pohjoisessa: Suomessa, Norjan Ruijassa Varanginvuonolla ja Virossa, välillä hieman kauempanakin Skotlannissa, jopa Galapagossaarilla. Lintujen lisäksi siinä kohdataan myös nisäkkäitä, muuta luontoa ja mielenkiintoisia retkipaikkoja.
Samuli Haapasalo on pitkänlinjan luontoharrastaja ja retkeilijä, jonka harrastus on laajentunut lintu- ja luontokuvaukseen. Kuva: Pekka Nurminen
Jalohaikaran ensimmäinen pesintä Suomessa oli vain ajoituskysymys, sillä niiden vierailut Suomenlahden pohjoispuolella ovat yleistyneet selvästi viime vuosina.
Gotlannissa kelpaa lintuharrastajan lomailla. Siivekkäitä voi havainnoida maisemamatkailun lomassa ja kulttuurikohteeksikin löytyy museollinen lintumaalari Lars Jonssonin töitä.
