Sienikori on täyttynyt mukavasti suppilovahveroista, keltavahveroista ja leppärouskuista. Etäämmällä sammalikossa pilkottaa valkeita lakkeja.

Kenties lampaankääpiä? Piikit lakin alla paljastavat ne kuitenkin vaaleaorakkaiksi – ja niitä on paljon. Kori täyttyy ääriään myöten ja mietin, valjastanko vielä takkinikin sienien kuljetusvälineeksi. Tulen järkiini. Ei, tässä korillisessakin on tarpeeksi puhdistettavaa. Voin tulla huomenna uudestaan. Jätän korin sammalikkoon ja kiertelen vielä metsää katsellen ja kiittäen antoisasta sieniretkestä.

Kainalojuttu 2026

I’m baby dSA roof party typewriter same seitan bruh chartreuse unicorn put a bird on it four dollar toast. Bodega boys mumblecore marfa, mixtape next level Brooklyn pabst vice. Coloring book wolf lo-fi jean shorts health goth gorpcore, before they sold out cold-pressed whatever umami glossier direct trade. Enamel pin air plant wolf, woke pork belly man bun pug disrupt tbh af banjo pickled. Listicle same chia heirloom fanny pack wayfarers.

Tämä on kuvateksti

I’m baby dSA roof party typewriter same seitan bruh chartreuse unicorn put a bird on it four dollar toast. Bodega boys mumblecore marfa, mixtape next level Brooklyn pabst vice. Coloring book wolf lo-fi jean shorts health goth gorpcore, before they sold out cold-pressed whatever umami glossier direct trade. Enamel pin air plant wolf, woke pork belly man bun pug disrupt tbh af banjo pickled. Listicle same chia heirloom fanny pack wayfarers.

Metsän varjoisammassa kohdassa, sammalikon syvänteessä kasvaa tummanpuhuva sieni, jota en ole aiemmin nähnytkään. Aluksi kumarrun, sitten polvistun ja lopulta painaudun sykkyrälle tomeran sienen vierelle. Kukas sinä olet?

Gutenberg kainalo

I’m baby dSA roof party typewriter same seitan bruh chartreuse unicorn put a bird on it four dollar toast. Bodega boys mumblecore marfa, mixtape next level Brooklyn pabst vice. Coloring book wolf lo-fi jean shorts health goth gorpcore, before they sold out cold-pressed whatever umami glossier direct trade. Enamel pin air plant wolf, woke pork belly man bun pug disrupt tbh af banjo pickled. Listicle same chia heirloom fanny pack wayfarers.

I’m baby dSA roof party typewriter same seitan bruh chartreuse unicorn put a bird on it four dollar toast. Bodega boys mumblecore marfa, mixtape next level Brooklyn pabst vice.

yes box

Coloring book wolf lo-fi jean shorts health goth gorpcore, before they sold out cold-pressed whatever umami glossier direct trade. Enamel pin air plant wolf, woke pork belly man bun pug disrupt tbh af banjo pickled. Listicle same chia heirloom fanny pack wayfarers.

Onko sienellä jalkoja?

Katselen sienen jalkaa ja koetan kurkata lakin alle. Jos sieni osaisi äännellä, se varmaan ainakin rykäisisi kuuluvasti. Ja ehkä se ajattelisi: ”Olen noussut tähän tarkan ajoituksen perusteella ja tärkeä tehtäväni on levittää kellertävää itiöpölyä, jolla turvaan lajini leviämisen. Olenhan itiöemä. Ja sinä olet nyt liian lähellä.” Ehkä sieni tyytyy lähettämään sähköisiä signaaleita rihmastossaan, sillä sitä ne tutkitusti tekevät.

Sienellä on himmeän musta jalka sekä lakki, mutta heltat ovat vaaleat. Uusi tuttavuus osoittautuu nokirouskuksi. Se on lehto- ja korpimetsien laji – ja kuusen juurisieni. Vai kumpi on kumman? Onko kuusi sittenkin nokirouskun puulaji?

Viestiliput

Viestiliput eli signaaliliput ovat vesiliikenteessä alusten välisessä viestinnässä käytettyjä lippuja. Jokaista latinalaisten aakkosten kirjainta ja numeroita 0–9 vastaa oma lippunsa. Lipuilla tai niiden yhdistelmillä voidaan muodostaa yksi, kaksi tai kolmikirjaimisia koodeja, joilla on kansainvälisessä viestikirjassa ilmoitettu tarkoituksensa. Yleinen koodisto käsittelee hätätilanteita, uhreja ja vahinkoja, navigointia ja hydrografisia tietoja, manöövereitä, sekalaisia asioita, säätä, aluksen reittiä, viestintää ja kansainvälisiä terveysmääräyksiä. Lääketieteellisessä osiossa käsitellään sairastapauksiin liittyvää viestintää.

Veneilijän pitäisi tuntea viestiliput.

Entä ne heltat

Tätä pohdin, kun aloin lukea Merlin Sheldraken silmiä avaavaa kirjaa Näkymätön valtakunta – Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme (suomentanut Ulla Lempinen, Gummerus 2024).

Monien kiinnostus tai tietämys sienistä perustuu leipälaatikkoon unohtuneeseen, sinistä hometta uutterasti puskevaan leipään, hiivatulehdukseen tai herkullisiin ruokasieniin.
Sienimetsässä aukeava näkymä siellä täällä esiin nousevine sienilakkeineen on vain kalpea aavistus siitä, miltä samalla paikalla näyttää maan pinnan alla – saatikka missä kaikkialla sienet menestyvät, mihin ne kykenevät ja mitä niistä voi valmistaa.

Tällä hetkellä Suomesta tunnetaan 8000 sienilajia, mutta todellisuudessa lajeja voi olla jopa kaksinkertainen määrä. Koko maapallolla arvioidaan olevan kahdesta liki neljään miljoonaa sienilajia. Niistä tosin tunnetaan vasta kuusi prosenttia. Jos lajimäärä kuulostaa suurelta, sitä ovat myös rihmastomassat maaperässä. Vain teelusikallisessa multaa voi sienirihmastoa olla sadasta metristä kymmeneen kilometriin.

Tammella elävä sokkelokääpä on saanut nimensä käävän alapinnan itiölavan muodoista. Kuva: Jouko Rikkinen.

Sieniretkeni kruunannut nokirouskun itiöemäkin koostuu sienirihmastosta, joka jatkuu ohuen ohuina suonina laajalle alueelle myös maan alla. Yhteistyössä kuusen kanssa nokirouskun maanalainen rihmasto auttaa puuta saamaan ravintoaineita ja vettä syvältä maan huokosista. Vastalahjaksi nokirousku saa kuuselta sokereita ja hiiliyhdisteitä.

Peräti 95 prosenttia maapallon kasvilajeista muodostaa tällaisen mykorritsan eli sienijuuren. Ei siis ihme, että maaperä on sakeanaan ihmissilmin näkymätöntä sienirihmastoa. Se muodostaa 30–50 prosenttia maaperän kaikesta elollisesta massasta.

Merlin Sheldrake havainnollistaa näitä tähtitieteellisiä lukuja viemällä sienirihmastot avaruuden mittakaavoihin: Koko planeetalla maaperän kymmenessä ylimmässä senttimetrissä olevien mykorritsasienten rihmojen yhteispituus on noin puolet koko galaksimme leveydestä. Ehkä tämä kirjailijan vertaus saa pään vain entistä enemmän pyörälle ja näkemään sienen muotoisia tähtiä.

Mutta sekin on osoitettu astrobiologisissa tutkimuksissa, että sienet pärjäävät myös avaruudessa. Tai tarkemmin sanottuna sieniosakkaat, sillä avaruuteen on lähetetty jäkäliä – siis levän, sienen ja bakteerin yhdistelmiä. Kokeen jälkeen jäkälät ovat pystyneet korjaamaan reissussa syntyneitä vaurioita sekä palauttamaan aineenvaihduntansa jopa vuorokaudessa.

Jäkälät ovat erinomainen esimerkki siitä, missä kaikkialla sienillä on rihmastonsa pelissä.
Yhteistyön tarve muiden lajien kanssa lähtee siitä, että sieni ei pysty yhteyttämään.

Se pystyy kuitenkin vaikka syövyttämään kiveä ja saa työstään vastalahjaksi yhteyttämistuotteita – ja jäkälien tapauksessa kaikki niille tutut kasvupaikat: kalliot, kivet ja puunrungot. Jäkälät leviävät jäkälämurusten avulla tai kotelomaljoissa tai -pulloissa syntyvistä itiöistä, jotka ovat juuri sieniosakkaan itiöitä. Pikkuruinen itiö ei pärjää tässä maailmassa yksin, vaan sen pitää onnistua sattuman ruletissa ja tavoittaa vielä jäkälälajille sopiva yhteyttävä leväosakas, jotta uusi sekovarsi saa alkunsa.

Avoimissa kangas- ja kalliometsissä kasvavan koreatorvijäkälän pikarien yläreunan tummanpunaiset osat ovat sieniosakkaan itiölavoja. Kuva: Jouko Rikkinen.

Sienioppaan mukaan jyhkeiden kuusien suojassa viileällä sammalmatolla kasvava nokirousku on hyvä ruokasieni – ja vaatelias laji. Sientä ympäröivät kuuset ovat ainakin satavuotiaita, paksurunkoisia ja elämän kirjomia, vähän vakavan oloisia. Niiden juurella on keltainen neulasmatto, jota täplittävät vaaleat sienilakit. Jos nokirousku on mykorritsasieni, ovat neulasmatosta rusehtavia lakkejaan kuin tervehdykseksi nostavat kuusenneulasnahikkaat lahottajia. Nimensä mukaisesti kuusenneulasnahikas kasvaa kuusenneulaskarikkeella sekä maahan pudonneilla kuusenneulasilla, joiden lahottaminen on nahikkaan tärkeä työ.

Sienten kanssa törmää usein suuriin kokoluokkiin. Niin myös niiden hiilen sitomiskyvyssä, josta Sheldrake kirjoittaa: Maailman maaperässä on hiiltä kaksi kertaa enemmän kuin kasveissa ja ilmakehässä yhteensä, ja huomattava osa siitä on sitoutunut mykorritsasienten tuottamiin lujiin orgaanisiin yhdisteisiin.

Sienet tekevät metsässä näkymätöntä työtään niin maan maan päällä kuin maan allakin.
Jos tästäkin nokirouskun kotikuusikosta kaadettaisiin vaikkapa vain yksi suuri puu, sen mukana voisi kadota kokonainen yhteiskunta.

Tätä on tutkittu Kanadassa douglaskuusilla ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa olevilla sienijuurilla. Koe paljasti, että nuorilla puilla on vähemmän yhteyksiä sienijuurien kanssa kuin vanhoilla puilla. Douglaskuusimetsän verkottuneimmalla kuusella taas oli yhteyksiä peräti 47 puun kanssa.

Jos tällaisia metsän vanhuksia ja sieniverkoston tärkeitä tukipuita kaadetaan, se tietää häiriöitä paitsi metsään myös maaperän sieniverkostoon. Niitä kun ei tunnu suojelevan mikään laki tai asetus. Pitäisikö mykorritsasieniäkin suojella ja luokitella uhanalaisluokituksen mukaan?

Tästä ollaan kuitenkin vielä kaukana. Sienien monimuotoisuus ja sen myötä tutkimus, tunnistaminen ja luokittelu ovat jääneet jo pitkään kasvien ja eläinten varjoon.

Keltahaarakkaita tunnetaan maastamme yli 40 lajia. Nämä sienet ovat mykorritsasieniä tai karikkeen lahottajia. Kuva: Jouko Rikkinen.

Aina sienimetsässä ei löydä haluamiaan sienilajeja, vaikka saapas hipoisi melkein niiden lakkeja. Sekin on eräänlaista sienisokeutta. Mutta on olemassa myös toisenlaista sienisokeutta – samankaltaista kuin niin sanottu kasvisokeus, joka tarkoittaa sitä, että jätämme kasvilajit huomiotta. Sama tapahtuu helposti näkymättömissä ahertaville sienille.

Niiden tehtäväkenttä on kuitenkin mittava. Ne toimivat niin kuljetusverkostona, viestintäverkkona, käymisaineena, lahottajana kuin loisenakin. Tällaisia elävältä isäntäkasvilta tai -eläimeltä ravintonsa hankkivia loissieniä ovat vaikkapa kuusen neulasia tuhoava kuusen-suopursunruoste ja maakiitäjäiskuoriaisen toukilla elävä kuoriaisloisikka.

Ja leukani loksahti ihmetyksestä, kun luin Jouko Rikkisen kirjasta Sienten kirjo (Vanamo 2019) parveilusienistä, joista en ollut kuullutkaan. Ne ovat mikro­skooppisia aitosieniä, joilla on elinkierrossaan uintisiimallinen vaihe. Siis uintisiimallinen vaihe. Ne voivat käyttää ravinnokseen veden varaan joutuneita hyönteisiä sekä kasvien siemeniä ja siitepölyä.

Mieluummin tietysti törmään metsässä upeaan ja salaperäiseen nokirouskuun kuin toukasta ravintonsa imevään loiseen tai uintisiimallisessa vaiheessa olevaan parveilusieneen. Mutta aina voin hankkia sienisokeuttani helpottamaan suurennuslasin – siis lisää tietoa sienimaailman huikeasta lajikirjosta. Samalla arvostukseni tätä usein piiloon jäävää eliöryhmää kohtaan vain kasvaa.

Tutkittavaakin sienissä vielä riittää, sillä tosiaankin yli 90 prosenttia maapallon sienilajeista on vielä nimeämättä. Tieteelle uusia lajejakin löytyy, vaikka ne olisivat majailleet metsissämme jo vuosituhansien ajan – lajien selvittämiseen kun tarvitaan dna-analyyseja. Tuore löytö on esimerkiksi suomalaisten tutkijoiden viime vuonna tieteelle uutena kuvaama, seitikkien heimoon kuuluva Thaxterogaster mitipes. Se kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon havumetsissä. Tämä vielä suomenkielistä nimeään odottava seitikki muodostaa sienijuurta männyn, kuusen ja koivun kanssa.

Mykorritsa eli sienijuuri on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi. Kuva: Jouko Rikkinen.

Pehmeä sammalikko antaa saappaan alla periksi, kun kömmin metsästä täyden sienikorin kanssa kotiin. On mykistävää ajatella, millainen sienten ylläpitämä verkosto ympärilläni toimii.

Ja kuinka pitkät perinteet sienillä onkaan! Niiden historia ulottuu 600 miljoonan vuoden taakse, aina prekambrikaudelle asti. Sienijuurellinen yhteistyö kasvien kanssa alkoi sekin jo 400 miljoonaa vuotta sitten, jolloin kasvit pääsivät symbioosin avulla vedestä kuivan maan valloitusretkilleen – ja loppu onkin historiaa.

Sienistä löydetyt ainesosat ovat johtaneet ihmiselämää mullistaviin keksintöihin, kuten vaikkapa homesienestä eristetty lääkeaine penisilliini tai yksisoluisten sienien eli hiivojen käyttö niin taikinan kuin alkoholiprosenttien nostatuksessa.

Entä oletko kuullut sienirihmastosta tehdyistä rakennusmateriaaleista tai huonekaluista? Entä keino­ihosta? Nämäkin keksinnöt ovat jo totta.

Rihmastot ovat ujuttautuneet muodinkin maailmaan, sillä esimerkiksi käsilaukkuja on valmistettu nahan kaltaisesta rihmastonahasta. MaailmallaNokirouskun heltat ovat kellanvaaleat ja niissä kehittyvä itiöpöly on väriltään kellertävää. on jo myös myynnissä Grow It Yourself -paketteja, joilla voi kasvattaa vaikkapa sienirihmastosta koostuvan valaisimen.

Puuta lahottava sieni levittäytyy ja etsii ravintoa paksujen, useista sienirihmoista koostuvien rihmastojänteiden avulla. Kuva: Jouko Rikkinen.

No, nyt ollaan jo aika kaukana keskisuomalaisesta kuusimetsästä, sienikorista ja nokirouskusta.

Katson sienikoriani kuitenkin nyt uusin silmin, ja katseessani on sekä kunnioitusta että häivähdys huolta. Valjastammeko me nyt teidätkin, sieniparat, ihmisen kyltymättömälle tarpeelle kuluttaa? Ei haittaa, jos puut on kaadettu. Laitetaan sienirihmastoa kasvamaan.

Toisaalta sienet voivat tarjota keinon puhdistaa saastuneita ympäristöjä, hajottaa torjunta-aineita, räjähdysaineita sekä muoveja – ja vaikkapa tupakantumppeja. Tumppeja on maapallon vesistöissä 5 miljoonaa tonnia. Hommia siis riittää – mutta myös toivoa.

Sienet ovat malliesimerkki siitä, miten lajit liittyvät toisiinsa ja muodostavat elintärkeän rihmaston – sienten kohdalla näin tapahtuu kirjaimellisesti. Jos yksi laji katoaa tilapäisestikin, vaikutukset aaltoilevKeltahaarakkaita tunnetaan maastamme yli 40 lajia. Nämä sienet ovat mykorritsasieniä tai karikkeen lahottajia.at pitkälle luonnon verkostossa, niin kasvi-, eläin- kuin sienikunnassakin.

Entäpä alussa pohtimani kysymys siitä, onko nokirousku kuusen sienilaji, vai kuusi nokirouskun puul­aji? Kumpi niistä toimii tässä yhteistyössä isäntänä? Sillä ei kai ole väliä. Pääasia, että molemmat voivat hyvin. Lopulta kyse on yhteistyöstä ja resurssien jakamisesta.

Kotona kerron löytäneeni upean nokirouskun.
”Näytä! Missä se on?”
Sitä varten pitää tehdä uusi retki sienimetsään.

Lue lisää: Jouko Rikkinen: Sienten kirjo, Vanamo 2019.
Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta, (suom. Ulla Lempinen), Gummerus 2024.
Sari Timonen & Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia, Gaudeamus 2018.

Hyytelösieniin kuuluvan orahytyn lakin alapinnan itiölava on piikkinen. Kuva: Jouko Rikkinen.