Laulurastaan laulu kuuluu aivan erottamattomasti suomalaiseen metsä- ja mielenmaisemaan.

Hienoin hetki metsässä osuu aamuhämärään, jolloin sielua hivelevän aamurauhan hetkenä äänessä ovat vain rastaat ja punarinta.

Stereot humisevat, ja huoneeseen laskeutuu keskittynyt rauha: Hufvustadsbladetin taidemusiikkikriitikko Wilhelm Kvist sulkee silmänsä ja mutristaa huuliaan. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila laskee päänsä käden varaan. Pitää olla aivan hiljaa. Kaiuttimista helähtää herkkä ääni: dudii fiFIU! fiii drrruuu drrruuu

Laulurastaan (Turdus philomelos) jankuttava laulu kuuluu kevään ja alkukesän iltoihin kuusikossa.