Kuva Ville Juurikkala, kuvauspaikka luonnontieteellinen keskusmuseo.
Teksti: Tiina Raevaara
Sosiaalisessa mediassa saattaa joskus uutislinkkien ja hilpeiden päivitysten lomassa odottaakin kuva salametsästäjien tappamista norsuista, hirtetyistä teinitytöistä tai kuoliaaksi nääntyneistä, hylätyistä koirista. Varautumaton nettisurffailija kauhistuu.
Oma reaktioni on vahva: en pysty katsomaan kuvia kärsimyksestä. Saatan Facebookissa kytkeä kokonaan pois näkyvistä sellaisen henkilön päivitykset, joka linkittää jatkuvasti kuvia kidutetuista tai tapetuista lapsista ja eläimistä.
Kysymys ei ole siitä, että pelkäisin nähdä verta tai mädäntyneitä ruumiita. En pelkää. Kuolleen näkeminen ei tunnu minusta pahalta. Olen käynyt eläintentäyttökurssilla ja biologian opintojen yhteydessä preparoinut palasiksi kattavan kasan eläinkunnan edustajia. Ruumiinnesteet tai kalmot eivät saa minua voimaan pahoin.
Kärsimystä en kuitenkaan kestä. Kidutukseen ja väkivaltaiseen kuolemaan liittyy aina kärsimys. Minulle on kehittynyt näky, joka nousee aina mieleeni, kun on kyse eläinten kärsimyksistä: kaikki aikojen saatossa kidutetut eläimet nostavat päänsä mustasta mullasta ja huutavat. Näky on niin vaikuttava, että ehkä joskus kirjoitan siitä novellin, mutta toistaiseksi joudun vain taistelemaan sitä pois mielestäni.
Miksi kuvia kärsimyksestä pitää levittää? Asia on minulle jatkuva dilemma. Moitin itseäni omasta suhtautumisestani. Toisaalta moitin niitä, jotka levittävät kyseisiä kuvia.
Kuvien jakajilla on hyvä tarkoitus: he haluavat taistella pahaa vastaan ja poistaa kärsimyksen.
He uskovat kuvien voimaan. Kuva järkyttää enemmän kuin pelkkä kirjoitettu uutinen. Tätä kirjoittaessani Facebookissa leviää valokuva kahdesta intialaisesta teinitytöstä, jotka oli ensin joukkoraiskattu ja sitten hirtetty. Uutinen tyttöjen kohtalosta järkyttää, mutta kuvan näkeminen aiheuttaa suorastaan pahoinvointia.
Kärsimyskuvan levittäjä ei usko, että ihmiset pyrkivät poistamaan pahan, jos he eivät ensin järkyty kunnolla. Levittäjä uskoo, että vain vahva tunnereaktio johtaa toimintaan.
Ymmärrän toki ajatuksen. On tärkeää, ettei kärsimys jää pimentoon. Kuva välittää tietoa voimakkaasti ja nopeasti. Keskitysleirien kauhut olisivat ehkä jääneet ymmärtämättä ilman kuvia nääntyneistä vangeista ja ruumiskasoista. Toisaalta haluaisin uskoa, että älykäs ja tiedostava ihminen osaa toimia ilman itkuun purskahtamista ja pahoinvointiakin. Ei maailma voi toimia niin, että toimimme vain sellaisten asioiden vuoksi, joista on levitetty brutaaleja ja kauhistuttavia kuvia.
Toisaalta moralisoin ankarasti itseäni. Miksi minun mukava oloni olisi tärkeämpää kuin vääryyksien paljastaminen? Ei tietenkään ole. Hetkellinen epämukavuuteni on täysin yhdentekevää sen rinnalla, että maailmassa tehdään joka hetki kauheita vääryyksiä; tapetaan, kidutetaan, raiskataan, revitään elävältä palasiksi syöksyhampaiden tai sappirakon tähden. Mikään vääryys ei saa jäädä näkymättömiin.
Dilemmaani on vain yksi ratkaisu: pitää taistella sen puolesta, että vääryydet korjataan ennen kuin niistä ehditään levittää kauhistuttavia kuvia.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
