100 päivää luonnossa -sarja esittelee havaintoja luonnosta 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden ajan. Sarjan seitsemännessä osassa tutustumme talvisinkin tavattavaan metsien kruunupäähän hirveen.

Kuinka suurisarvinen uroshirvi pystyy juoksemaan sankassa metsässä vaivattomasti puihin takertelematta ja sarviaan kolhimatta?

Luontokuvaaja Asko Hämäläinen kuvasi hirvisonnien puuhia kiimakuopalla.

Sarjassa tutustumme nisäkkäiden ääniin. Tällä kertaa vuorossa on metsiemme uljas kruunupää hirvi, jonka pystyy houkuttelemaan paikalle öhkimällä.

Hirvet pitivät kokousta pellolla Hämeenlinnan ja Helsingin välisen tien tuntumassa toukokuun puolivälissä. Niitä oli kymmenen eri kokoista, joukossa muun muassa pari edellisvuotista vasaa. Yksi piti korviaan pystyssä, kaikki muut luimussa. Mikä oli palaverin tarkoitus ja mikä rooli oli korviaan pystyssä pitävällä hirvellä?

Katselin suden tappaman hirven jäänteitä ja ihmettelin, mistä hirvi saa kahdessa vuodessa kaiken sen kalkin, mitä luuston rakentamiseen tarvitaan.

Olen kuullut puhuttavan hirven kiimakuopista. Mitä ne ovat ja mikä merkitys niillä on?

Kuinka usein hirvi pudottaa sarvensa? Miksei metsästä löydä hirven jättösarvia?

Pelastin kauan sitten hirvenvasan suon silmäkkeestä. Emoa ei näkynyt lähistöllä, ja niin vasa toimitettiin lopulta Korkeasaareen. Eikö hirviemo voi mitenkään auttaa suohon juuttunutta vasaansa? Nostavathan monet nisäkkäät poikasiaan niskasta ja kuljettavat niitä pitkiäkin matkoja.

Syyskesällä hirvi jäi auton alle Hämeenlinnan-Helsingin tiellä ja kuoli. Ihmetyksekseni kolaripaikalla oli tämän jälkeen aina märkä laikku, vaikka asvaltti oli muualta kuiva. Yhtenä yönä paikan ohi ajaessani näin selityksen: kaksi hirveä oli virtsaamassa juuri siihen kohtaan, missä hirvi oli kuollut. Miksi hirvet tekevät näin?