Varsinaisten tiaisten ohella ruokintapaikalle voi hyvällä onnella saada myös pyrstötiaisen.
Myös kauniit pyrstötiaiset (nimeltään tiaiset,vaikkeivät tiaisten sukua) ovat oppineet käymään talviruokintapaikoilla. Erityisesti ne nokkivat talia, mutta myös varisseita siemenmuruja. Kuvat: Samuli Haapasalo
Teksti: Samuli Haapasalo
79/100
Nyt on jo tiaisruokintapaikan perustamisen aika. Ei siksi, ettei tiaisilla vielä nyt olisi tarpeeksi syömistä, sillä etelässä ei ole koettu hallaöitäkään. Mutta tiaisparvet kiertelevät vilkkaasti tähän aikaan ja löytävät nyt parhaiten ruokinnan. Ne myös kätkevät syksyn mittaan siemeniä ja hyönteisiä ja muuta pienravintoa talven varalle kaarnanrakoihin ja muihin hyviin kätköpaikkoihin. Myös tikat oppivat jo syksyllä ruokinnalle. Ja jos raaskii tarjota linnuille pähkinöitä, närhet vievät niitä villinä talvipiiloihin.
Vanhat hyvät ohjeet on syytä toistaa. Vain puhdasta, kuivaa, suolatonta ruokaa. Talia, erityisesti kuorittuja auringonkuvan siemeniä, murskattua pähkinää, keväällä keltasirkulle kauraa ja vaikka kauralyhde koristukseksi! Jos joku osa tarjotusta ruoasta pilaantuu, on se syytä poistaa.
Ja ruokintapaikasta tulee huolehtia, kun sen on aloittanut, syyspakkasista kevääseen – tai jos ruokinnan aloittaa myöhemmin talvella, samalla tavalla kevääseen. Jatkuvuuden varmistelussa on hyvänä apuna riittävän suuri ruokinta-automaatti (niitä valmistavat muun muassa linnunpönttöjen tekijät) ja kiloiset talipötköt. Hyvä ruokinta-automaatti pitää myös siemenet kuivana. Itse tehdessä automaatti kannattaa rakennella niin, että siemenet eivät enemmälti varise eikä orava lotjaa niitä maahan kastumaan. Myös talit on syytä kiinnittää hyvin.
Valkea, kaunis lumipallo ja erityisen pitkä pyrstö ovat pyrstötiaisen tuntomerkit. Nopeat si-si-si-si ja rätisevät äänet paljastavat lähestyvän, vilkkaan ja poukkoilevan parven, jossa on monesti yli 10 jäsentä.
Ja aivan samat ajatukset kuin ruokintapaikan hoitamisessa metsässä sopivat pihapiirin lintulaudoille, joilta lintuja on hauska tarkkailla yli talven.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Pitkänlinjan luontoharrastaja ja retkeilijä, jonka harrastus on laajentunut lintu- ja luontokuvaukseen. Kuvaa mielellään lintuja ympäristössään sekä niiden kevät- ja syysmuuttoa, maisemia, miljöitä ja tunnelmia.
Julkaisee havaintojaan luonnosta Suomi 100 -juhlavuoden ajan. Kuva: Pekka Nurminen
Parvi pyrstötiaisia ilmestyi kevään edistyessä pihavaahteraamme lähes päivittäin. Joka kerta ne hyörivät hetken puussa, mutta eivät kuitenkaan lentäneet läheiselle lintulaudalle vaan katosivat takaisin metsään. Mikseivät ne tulleet lintulaudalle?
Aloitamme talviruokinnan lokakuussa ja lintuja riittää. Marras–joulukuun vaihteessa linnut katoavat. Näin on käynyt viitenä viime vuotena säännöllisesti, ennen lintuja oli koko talven ajan. Asumme kaupunkilähiössä omakotitalossa, jonka tontti rajoittuu metsään. Mistä apu?
Tikka oli tulossa lintulaudalle, mutta lensi ensin pyykkinarulle. Se retkahti roikkumaan selkä ja pää alaspäin ja jäi siihen. Kun menin ja kohotin lintua, jalat irtosivat narusta ja lintu lensi tiehensä. Lukittuivatko tikan jalat jotenkin naruun?