Tunturipöllöt vaeltavat pitkin Jäämeren rannikkotundraa ja Fennoskandian tunturiylänköjä sen mukaan, mistä ne löytävät tarpeeksi sopuleita pesiäkseen. Suomessa tunturipöllöjä pesi parhaina sopulivuosina ainakin satoja pareja vielä 1900-luvun alkupuolella. Sen sijaan 1900-luvun puolivälin jälkeen pöllöjä on pesinyt Tunturi-Lapissa enintään kymmeniä vain muutamaan otteeseen, useampi pari hädin tuskin vuosikymmenen tai parin välein.

Tunturipöllö on huuhkajaa vähän pienempi, noin 60-senttinen pöllö, jolla on lumivalkoinen naama ja keltaiset silmät. Pienellä osalla pöllöistä, useimmiten vanhoilla koirailla mutta toisinaan naaraillakin, ruumiskin on kauttaaltaan puhtaanvalkoinen, mutta enemmistöllä on sekä ylä- että alapuolella tiheähkössä tummia poikkiraitoja. Saman yksilön raidoitus voi vaihdella vuodesta toiseen.

Tunturipöllön soidinääni on matala ”hoo” tai ”aoo”, joka toistuu 2–6 kertaa sekunnin tai parin välein. Varoitusääniä ovat nalkuttava ” kä-kä…” ja karhea ”krä-krä-krääh-krääh”. Poikasten kerjuuääni on sähähtävä ”pshäh”.

Pöllöjen äänikuvaukset, tuntomerkit ja äänikuvaukset perustuvat Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas -teokseen (WSOY).

Ääni: Jan-Erik Bruun