Metsähakkuut heikentävät purojen luontoarvoja, jos hakkuita tehdään puron lähiympäristössä. Helpoin vesiensuojeluratkaisu on jatkuvapeitteinen metsänkasvatus, jolloin purojen suojelua ei tarvitse juurikaan miettiä erikseen.
Jos kuitenkin tehdään avohakkuu, ainoa toimiva keino säilyttää purossa luonnontilan kaltaiset olosuhteet ja luontainen eliöstö on jättää metsää puron varrelle. Tällaista kaistaletta metsää puron ja avohakkuun välillä, jossa ei tehdä hakkuita tai ainakaan maanmuokkausta, kutsutaan suojavyöhykkeeksi.
Suojavyöhykkeen leveys voi vaihdella muutamasta metristä kymmeniin metreihin ja se voi olla käsitelty täysin paljaaksi tai jätetty joko osittain tai kokonaan hakkaamatta. Leveys riippuu metsänomistajan tavoitteista ja lakikohteilla lain tulkinnasta.
Mutta mitä pitäisi suojella ja millainen suojavyöhyke on tutkimusten mukaan riittävä?
Puuton suojavyöhyke voi ylläpitää veden laatua, mutta ei luontoarvoja
Perinteisesti on ajateltu, että suojavyöhykkeillä ylläpidetään hyvää veden laatua. Veden laadun ylläpitämiseksi riittää, että avohakkuun ja puron väliin jätetään riittävän leveä kaistale maaperää, jota ei muokata. Puut sen sijaan voidaan kaataa.
Kaistale ehyttä maaperä estää ravinteita, metalleja ja humusta huuhtoutumasta hakkuulta puroon. Pensaskerroksen ja puiden kantojen jättäminen paikalleen ehkäisee myös kivennäismaan eroosiota ja päätymistä puroon. Kirjoitin aiemmin hiekan aiheuttamista ongelmista puroissa.
Yhtä ainoaa oikeaa suositusta ”vesiensuojelusuojavyöhykkeen” leveydelle ei ole, koska riittävä leveys riippuu maanpinnan muodoista. Jyrkemmissä kohdissa huuhtoumaa ja eroosiota tapahtuu enemmän. Myös maaperän kosteus vaihtelee pinnanmuodoista riippuen. Metsäkoneet painavat kosteille alueille helpommin ajouria, jotka voivat pahimmillaan luoda humusta ja ravinteita kuljettavia virtausreittejä suoraan puroon.
Esimerkiksi valtion metsänhoidon vesiensuojelusuositukset on laadittu nimenomaan veden laadun ylläpitämisen näkökulmasta. Puuttomat suojavyöhykkeet eivät kuitenkaan turvaa purojen monimuotoisuutta ja ekosysteemin toimintaa.
Riittävän leveä puuton suojavyöhyke puron varrella estää veden laadun huonontumista hakkuun jälkeen. Esimerkiksi PEFC-sertifikaattiin kuuluvissa metsissä suojavyöhykkeeksi riittää maanmuodoista riippuen 5-10 m suojavyöhyke, jolla maanpintaa ei rikota, ei lannoiteta eikä käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Suomen metsistä 85 % kuuluu PEFC-sertifikaattiin.
Luontoarvojen suojelemiseen tarvitaan puustoinen suojavyöhyke
Puiden poistaminen puron varrelta muuttaa olennaisesti puron luonnetta. Kun varjostavaa lehvästöä ei ole aurinko pääsee porottamaan suoraan puroon ja UV-säteilyn ja valon määrää purossa kasvaa huomattavasti. Vesi lämpenee. Ne kasvi- ja eläinlajit, jotka eivät siedä muutoksia häviävät. Tilalle voi tulla valosta ja lämmöstä pitäviä lajeja, jotka eivät tavallisesti metsäpuroissa viihdy.
Rantapuusto tarjoilee puroon myös ruokaa, sillä mikrobit ja pohjaeläimet syövät lehtikariketta. Jos lehtikariketta ei ole, metsäpuroille tyypilliset pilkkojapohjaeläimet häviävät. Puustoisen suojavyöhykkeen pitäisi tutkimusten mukaan olla jopa yli 30 metriä leveä, jotta veden lämpö ja puroeliöstö ei muuttuisi.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
